sunnuntai 24. elokuuta 2008

Helmi-perunasuurimot

Työkaveri suositteli Helmi-perunasuurimoita. Hän on keitellyt mustikkapuuroa suurimoista - tulee kuulemma todella hyvää. Mutta minäpä leivoin tapani mukaan. Tein teeleipiä suurimopaketin ohjetta mukaellen:

5 dl Helmi-perunasuurimoita
5 dl maitoa
2 dl tattarijauhoja
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
6 tl leivinjauhetta
1 dl öljyä
4 tl hunajaa
1 tl suolaa
2 tl kuivattua yrttiä

Lisää suurimot maitoon ja anna turvota ½ tuntia. Sekoita joukkoon muut aineet. Taikinasta voi taputella 6 ohutta leipää tai taikinan voi levittää uunipellille tasaisesti "peltileiväksi". Leivät pistellään haarukalla ja paistetaan + 225'C kunnes pinta on saanut väriä. Tarjotaan lämpimänä.

Leivoin peltileivän ja leikkasin sen ruuduiksi. Pakastin ruuduista suurimman osan ja olen ottanut niitä sulamaan kulutuksen mukaan. Leipä on hyvää myös pakastamisen jälkeen - varsinkin paahdettuna!

Tutustuin myös perunasuurimoiden valmistajan, Finnamylin nettisivuille ja huomasin, että sieltä löytyy gluteenittomia reseptejä.

Ei kommentteja: