sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Gluteenittomat karjalanpiirakat

Keitin kattilallisen riisipuuroa, ja kuinka ollakaan perhe ei ollutkaan tavallisen nälkäinen. Puuroa jäi 3 - 4 dl. Uuni oli valmiiksi lämpimänä, joten ajattelin kokeilla gluteenittomien riisipiirakoiden tekoa.

Lisäsin jäähtyneeseen puuroon yhden kananmunan. Tein piirakkapohjien taikinan tavallisen karjalanpiirakan pohjan tapaan, hieman mukaellen:

2 dl lämmintä vettä
1 tl psylliumia
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
3 dl tattarijauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 - 1 dl ruokaöljyä

Sekoitin ensimmäiseksi kulhossa veden ja psylliumin - saa turvota 15 min. Sitten kaikki muut aineet kulhoon ja sekoitetaan. Vaivasin taikinan lopuksi pöydällä ja pyöritin 3 cm paksuksi tangoksi. Leikkasin tangosta 2 - 3 cm pitkiä palasia, jotka pyöritin palloksi. Laitoin pöydälle tattarijauhoja pienen kasan ja litistin taikinapallon kasaan - jauhoja palleron molemmin puolin. Kaulitsin littanan pallon piirakkapulikalla pyöreäksi jauhokasassa. Laitoin taikinaympyrän keskelle riisipuuroa ja rypytin reunat.

Riisipuuroa riitti n. 10 piirakkaan ja lopun taikinan pakastin seuraavan kertaa varten. Luulenpa, että 1 litran ohjeellinen riisipuuroa olisi tämän ohjeen taikinamäärälle sopiva puuromäärä - piirakoita voisi tulla joku 30 kpl... Paistoin piirakat + 225'C kunnes puuro sai pintaan hieman väriä. Kastoin valmiit kuumat piirakat voi-vesiseoksessa (30 - 50 g voita ja 1,5 dl vettä) ja annoin vetäytyä liinan alla.

Tuli aikas hyviä piirakoita... niitä voisi tarjota myös "taviksille" =).

torstai 6. marraskuuta 2008

Mauri Kunnaksen konvehdeista

Sain tänä aamuna hätääntyneen puhelun Leafin asiakaspalvelusta. Henkilö kertoi, ettei Kunnaksen konvehdit olekaan gluteenittomia ja pahoitteli sotkua. Gluteenittomien tuotteiden määritystä on kuulemma muutettu ja Leafilla on muutostyö vielä kesken. No onneksi en ollut vielä syönyt konvehteja...

Minulla sattui olemaan konvehtilaatikko vielä kotona ja lukaisin puhelimessa selosteen. Tuotteessa ei ole gluteeniin viittavia aineosia, mutta asiakaspalvelija ei osannut sanoa, olisiko tuotantolinjalla kontaminaatiovaara. Hän aikoi selvittää asian ja laittaa sähköpostilla tietoa.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Suklaata - taas...

Olen ihmetellyt, miksi kaupoissa myynnissä olevissa suklaissa ei ole merkintää "gluteeniton", vaikka valmistajien asiakaspalvelusta ja tuotetiedoista tieto löytyy. Olisihan se kuluttajan kannalta helpompaa, jos tieto löytyisi suoraan tuotteen pakkauksesta. Olisipa helppo ostaa suklaata, kun pakkauksessa olisi ylivedetty vehnän tähkä!!

Fazerin sivustoja katsoessa sieltä löytyy iso joukko 200 g suklaalevyjä, jotka ovat gluteenittomia (alle 0,02% gluteenia) eli moni suklaalevy sopii tavallista gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle. Levyissä on silti merkintä vehnästä, jotta vilja-allergiset tietävät viljajäämistä - ja luontaisesti gluteenittomat?? Keliakialiiton sivuilla on juttua Fazerin tuotteista ja vehnä-maininnasta.

Leafin sivustojen tuotetieto-osiosta löysin Royalin ja suklaamunia. Kysyin Leafin asiakaspalvelusta Mauri Kunnaksen konvehdeista ja sieltä kerrottiin, että ne ovat gluteenittomia.

Pandan
tuotetietosivuilla löytyy paljon erilaisia suklaita ja konvehteja, jotka ovat valmistajan mukaan gluteenittomia.

Kylläpä on lohdullista, kun suklaata löytyy - muutakin kuin patukoita ja pikkulevyjä... Joulu on turvattu!

tiistai 4. marraskuuta 2008

Nyt se onnistui täydellisesti!

Teinpä taas vuokaleipää. Katsoin osan reseptiä Eila Alhon kirjasta Helposti maukasta, ja loput sävelsin itse. Ohjeesta tulee 2 vuokaleipää:

7 dl lämmintä vettä
2 tl suolaa
0,5 dl ruokaöljyä
0,5 dl hunajaa
1 - 2 rkl psylliumia
8 dl jauhoja (n. 1 dl perunajauhoja, 2 dl tattarijauhoja, 3 dl täysjyväriisijauhoja ja 2 dl soijajauhoja)
2 pss kuivahiivaa
3 rkl pellavansiemenjauhetta
0,5 - 1 dl perunahiutaleita

Mittasin veden, suolan, ruokaöljyn, hunajan ja psylliumin yleiskoneen kulhoon ja sekoitin sekaisin taikinakoukulla. Sekoitin kuivat aineet keskenään erillisessä kupissa (perunahiutaleet lisäsin vasta lopussa) ja lisäsin yleiskoneen kulhoon sekoittaen. Taikina vaikutti hieman löysältä, joten hivautin vielä perunahiutaleita ja sekoitin yleiskoneella. Annoin taikinan kohota koneessa noin 0,5 h. Kohoamisen jälkeen pyöräytin taikinan kasaan ja kumosin leivonta-alustalle. Vaivasin taikinaa vielä käsin gluteenitonta jauhoseosta käyttäen. Taikinasta tuli kimmoisa, kuten vehnätaikinasta =). Leivoin taikinasta 2 pötkylää, jotka laitoin voideltuihin leipävuokiin. Annoin leipien vielä kohota hetken, ehkä 15 min, ja laitoin uuniin + 225'C kunnes leivät olivat saaneet väriä ja irtosivat vuoan seinistä. Annoin leipien jäähtyä vuoissa leivontaliinan alla.

Leivän rakenne oli aivan samanlainen kuin vehnäjauhoilla leivotut leivät, esim. ranskanleipä tai hiivaleipä. Ja maku oli myös hyvä. Leivät onnistuivat kerrassaan mainiosti! Olen tullut siihen tulokseen, että gluteenittomassa leivonnassa kannattaa ehdottomasti käyttää ksantaania ja psylliumia apuaineina. Mutta liikaa ei kannata laittaa - purkin ohjeen mukaan.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Gluteenittomat vaaleat piparit

Ensilumi satoi maahan ja sen myötä tuli mieleen piparkakut =). Piparkakkutaikina piti saada välittömästi leivontavalmiiksi, joten perinteiseen taikinaan ei ollut aikaa. Muunsin joskus aikoinaan jenkeistä tuomani reseptin gluteenittomaksi ja lisäsin siihen piparkakkumaustetta:

200 g pehmeää voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2,5 dl täysjyväriisijauhoja
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5 tl ksantaania
1 tl leivinjauhetta
2 - 3 tl piparkakkumaustetta (tai 1 tl kanelia, 0,5 tl neilikkaa, 0,5 tl kardemummaa)
1 tl vaniljasokeria

Voi ja sokeri vatkataan vaahdoksi ja vaahtoon lisätään kananmunat. Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahtoon sekoittaen taikina tasaiseksi. Taikinan on hyvä levätä jääkaapissa 20 - 30 min.

Taikina on pehmeähkö leivottavaksi, mutta gluteenitonta jauhoseosta apuna käyttäen siitä saa leivottua aika helposti piparkakkuja. Kaulitsin taikinan paksuhkoksi, 0,5 cm, ja leikkasin perinteisellä piparkakkumuotilla pipareita. Kokeilin myös sellaista muottia, jossa oli jalkaa ja kättä - pieniä välejä. Siihen taikina ei soveltunut... Paistoin piparit + 225´C kunnes piparin alareuna sai hieman väriä. Taikinasta tulee noin 2 - 3 isoa uunipellillistä.

Juuripaistettuna piparien maku oli mieto. Mausteet eivät juurikaan maistuneet, mutta seuraavana päivänä maku oli kohdillaan. Luulenpa, että teen itselleni jouluksi muutaman tällaisen piparin - helppo ja nopea taikina, ja maku ja rakennekin muistuttaa tavallista piparkakkua.