lauantai 10. toukokuuta 2014

Kinkkupiirakka

Kinkkupiirakka

Leivoin tänään kinkkupiirakkaa suolastukseksi synttäreille. Kuinka ollekaan voi loppui kesken leipomusten, joten piti improvisoida. Jääkaapista löytyi eilistä perunamuusia, joten siitäpä sitten taikinan tekoon:

2 dl kylmää perunamuusia
1,5 - 2 dl tummia Jytte-jauhoja
0,5 dl ruokaöljyä

Muusi ja jauhot sekoitetaan sekaisin. Taikinasta tulee hieman murumaista. Lisätään öljy ja taikina muokataan kiinteäksi taikinaksi. Taikina painellaan pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille leivinpaperin päälle (valmiin piirakan saa varmemmin irti vuoasta). Pohja pistellään haarukalla.

Pohjan päälle ripotellaan paprikakuutioita, savukinkkukuutioita ja juustoraastetta. Juustoraasteiden maussa on eroa eli vaihtelemalla juustolaatua piirakasta saa hieman erimakuisen. Täytteen päälle "lirutellaan" seos:

2 dl ruokakermaa
1 kananmuna
ripaus pippurirouhetta ja suolaa

Piirakka paistetaan +200'C kunnes täyte on hyytynyt ja saanut väriä.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Täytekakku lastenkutsuille


Pikkuneidillä on 4-vuotissynttärit ja hän toivoi Angry birds -kakkua. Tällä kertaa ajattelin, etten teekään sokerikuorrutteella linnun tai possun näköistä kakkua, vaan lapset saavat muovailla kakkuun pieniä hahmoja. Isommat sisarukset ovat 10- ja 12-vuotiaita ja he pitävät muovailusta, joten hahmojen tekeminen onnistuu oikein mukavasti. Tilasin Ullan Unelmasta erivärisiä sokerimassoja ja sitten lapset pitivät muovailuillan. Muovailualustoina toimi leivinpaperit, ja varusteina oli pieni kaulin, piparkakkumuotti valkoisia pohjalevyjä varten ja ruokailuveitsiä massan leikkaamiseen ja muotoilun avuksi. Valmiit hahmot laitoimme kannelliseen isoon muovirasiaan odottelemaan varsinaista kakun koristelua.

Lasten muovailemia sokerimassahahmoja Angry birds -kakkuun

Tällä kertaa tein 5 kananmunan kakkupohjan. Aloitin voitelemalla sulalla voilla Ø 26-28 cm kakkuvuoan ja jauhottamalla sen gluteenittomalla jauholla. Sitten tein taikinan:

5 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl Semper Fin Mix -jauhoseosta
1,5 dl Viljatuotteen vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1,5 tl leivinjauhetta

Kananmunat ja sokeri mitataan leivontakulhoon ja vaahdotetaan sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Kananmunat vaahtoutuvat paremmin, jos ne ovat huoneenlämpöisiä. Sokerivaahto on riittävän kuohkeaa, kun vatkaimilla koukkaa vaahtoa ja piirtää vaahdolla 8:n leivontakulhossa olevan vaahdon päälle ja 8 pysyy vaahdon päällä jonkin aikaa. Jos 8 häviää nopeasti tai ei pysy vaahdon päällä ollenkaan, vaahto ei ole vielä tarpeeksi kuohkeaa.

Jauhot ja leivinjauhe sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahtoon siivilän läpi. Vaahdon ja jauhojen sekoittaminen on hyvä tehdä vispilällä, ettei vaahto lässähdä. Sähkövatkaimella liiallinen vatkaaminen tässä vaiheessa huonontaa kuohkeutta. Kakkutaikina kannattaa kaataa kakkuvuokaa juuri ennen paistamista. Jos kakkutaikina seisoo vuoassa pidemmän aikaa, kakku jää vuokaan kiinni. Näin olen ihan omakohtaisesti testannut :)

Paistoin kakun +175'C noin 30 minuuttia. Kakun kypsyyden voi kokeilla pistämällä kakkua esim. puisella cocktail-tikulla. Jos tikkuun ei jää mitään tai siihen jää kypsän kakun murua, kakku on valmis. Kypsä kakku irtoaa monesti myös hieman vuoan reunoista. Kun kakku on hieman jäähtynyt, sen voi kumota kakkuvuoasta isolle lautaselle tai vaikkapa leivinpaperin päälle. Kun kakku on täysin jäähtynyt, sen voi leikata ja täyttää.

Kakun osien leikkaaminen ei aina onnistu aivan viivasuoraan - ellei käytä kakkusahaa :). Kun kakun sivuun tekee 2 cm syvän pystyviillon ennen kakun leikkaamista osiin, kakun saa kasattua oikeaan malliinsa laittamalla osien pystyviillot kohdikkain.

Tällä kertaa kakun täytteeksi tuli mascarpone-juusto-valkosuklaavaahtoa ja mansikka-karviaishilloa. Vaahtoon tuli:

1 prk mascarpone -juustoa (250 g)
3 dl vispikermaa
0,5 levyä Pandan valkosuklaata
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
2 liivatelehteä

Laitoin valkosuklaan sulamaan vesihauteeseen. Minulla on kaksi pientä kattilaa, jotka menevät sisäkkäin, mutteivat juutu kiinni toisiinsa. Laitoin isompaan kattilaan vettä ja pienemmän kattilan isomman kattilan päälle. Laitoin suklaapalaset ylempään kattilaan. Laitoin "kerroskattilan" liedelle ja kuumensin veden kiehuvaksi ja sammutin lieden. Suklaa sulaa tasaisesti, kun sitä sekoittaa välillä.

Laitoin samalla liivatelehdet likoamaan kylmään veteen laakealle lautaselle. Vaahdotin vispikerman leivontakulhossa. Vaahdotin mascarpone-juuston eri leivontakulhossa ja lisäsin siihen sulaneen valkosuklaan. Puristin pehmeistä liivatelehdistä veden pois ja laitoin ne pieneen astiaan. Lisäsin vähän kuumaa vettä ja sekoitin lusikalla. Kuumaa vettä lisätään vain sen verran, että liivatteet sulavat täysin nestemäiseksi. Lisäsin liivatenesteen ohuena nauhana mascarpone-suklaavaahtoon koko ajan vatkaten sähkövatkaimella.

Mascarpone-valkosuklaa-liivateseos
Kun seos oli hyvin sekoitettu, lisäsin kermavaahdon mascarpone-seokseen pallovatkaimella vatkaten, ettei kermavaahdon kuohkeus kärsi. Vaahdosta tuli sileää ja kuohkeaa. Maku kannattaa tarkastaa, tarvitseeko vaahto lisää sokeria, vaniljasokeria vai jotain ihan muuta maustetta. Baileys -likööriä 2-3 cl on oivallinen mauste valkosuklaavaahtoihin.

Vaahto valmiina kaikkine raaka-aineineen

Leikkasin kakkuun reunaviillon ja sitten leikkasin kakun kolmeen osaan. Laitoin pohjaosan leivinpaperin päälle muovilautaselle ja kostutin osan sekamehulla lusikan avulla. Lusikoin pohjapalan päälle hilloa tasaisesti ja laitoin mascarpone-vaahtoa noin 1 cm kerroksen. Lisäsin uuden kakun osan ja toimin kuten pohjaosan kanssa. Lopuksi laitoin kansiosan ja kostutin sitä hieman pullasutia apuna käyttäen. Laitoin kakun päälle muovikuvun ja kakun tekeytymään jääkaappiin yön yli.

Seuraavana päivänä vispasin 3 dl vispikermaa, 1 tl vaniljasokeria ja 2 rkl sokeria vaahdoksi. Levitin vaahdon mahdollisimman tasaisesti kakun päälle. Siirsin kakun tarjoilualustelle vetämällä varovasti kakun alla olevasta leivinpaperista. Leikkasin leivinpaperin saksilla nätisti kakun muotoiseksi. Lopuksi lisäsimme lasten kanssa vihaiset linnut alustalle ja kakun päälle. Ja sitten vieraita odottelemaan!

3 kananmunan tähtikakku samaan teemaan

10 kananmunan kakku samaan teemaan
(koristeet vaihdettiin kakusta toiseen menekin mukaan)


lauantai 3. toukokuuta 2014

Suklaakakku - Sydämen surujen kakku


Löysin tammialesta kakkumuotin, jolla suunnittelin tekeväni pieniä gluteenittomia kahvikakkuja. Nyt on hyvä tilaisuus testata kakkumuottia, kun leivon pihakirppistapahtumaan myytäviä gluteenittomia tuotteita!

Tämä kakkuohje on äidiltäni. Kakku on helppo tehdä ja ns. varmasti onnistuva - ei vaadi leipurin taitoja :)

250 g maitorahkaa
0,5 dl maitoa
3 kananmunaa
150 g sulaa voita tai margariinia
5 dl vaaleita Jytte-jauhoja
4 dl sokeria
0,75 dl kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria

Maitorahka, maito ja kananmunat sekoitetaan esim. vispilällä. Seokseen lisätään sula voi/margariini. Jauhot ja mausteet sekoitetaan keskenään sekaisin ja lisätään rahkaseokseen. Sekoittamiseen käy vispilä tai puuhaarukka. Taikinaa ei siis tarvitse sekoittaa sähkövatkaimella :)

Kakkutaikina mahtuu isoon kahvikakkuvuokaan tai siitä voi tehdä pienempiä kakkuja, miksei vaikkapa muffinsseja. Teflonvuoalle riittää pelkkä voilla voitelu, alumiinivuoat on hyvä myös jauhottaa esim. gluteenittomalla jauhoseoksella.



Iso kakku paistuu +175'C noin 1 tunti, pienet kakut 20 - 25 minuuttia, muffinssit ehkäpä 10-15 minuuttia. Paistoin myös ison kakun, jota paistoin ensin puoli tuntia, jonka jälkeen laitoin leivinpaperin kakkuvuoan päälle. Jatkoin paistamista vielä, kunnes kakku oli kypsä. Kokeilen kakun kypsyyden puisella cocktail- tai grillivarrastikulla. Kun tikkuun ei tartu mitään - tai tarttuu vain kypsää kakkumurua, kakku on valmis.



Vaaleat piparit


Tein eilen piparkakkutaikinan jääkaappiin tekeytymään. Tänään sitten leivoin taikinan piparkakuiksi. Piparkakut menevät pihakirppistapahtumaan myyntiin.

Olen saanut tämän ohjeen tuttavaltani Anjalta, ja piparit kantavatkin nimeä "Anjan piparkakut". Muutin ohjeen gluteenittomaksi, vaihdoin vaaleaan siirappiin ja eri mausteisiin:

200 g pehmeää voita
2,25 dl sokeria
2 kananmunaa
0,5 dl vaaleaa siirappia
1,5 tl ruokasoodaa
1,5 tl vaniljasokeria
1 tl pomeranssinkuorta
1,5 dl perunajauhoja
4,5 dl vaaleaa Jytte-jauhoa

Pehmeä voi ja sokeri vaahdotetaan keskenään, lisätään kananmuna yksitellen vatkaten vaahtoon. Lisätään siirappi ja vatkataan. Jauhot ja mausteet sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahtoon, sekoitetaan hyvin. Taikina laitetaan mielellään yön yli jääkaappiin.


Taikinasta otetaan pala, joka muovataan kiinteäksi palaseksi. Palanen kaulitaan jauhotetulla alustalla noin 0,5 cm:n paksuiseksi levyksi, josta otetaan piparkakkumuotilla piparkakkuja. Piparkakut laitetaan leivinpaperin päälle uunipellille ja paistetaan +200'C 6 - 7 minuuttia.

Vaalea piparkakku sopii hyvin kaikkiin juhliin - ei ole jouluinen :)

perjantai 2. toukokuuta 2014

Gluteenittomat pikkupiirakat



Leivoin pieniä kinkkupiirakoita tulevaan pihakirppistapahtumaan. Äitini on löytänyt ohjeen Pellervo-lehdestä 11/2006 nimellä pienet poropiirakat.

Ensin tehdään täyte:

5 kananmunaa
3 dl kermaa
2 dl kuullotettua purjoa
150 g kylmäsavuporoa silppuna tai savukinkkua kuutiona
1 dl persiljasilppua
0,5 tl mustapippuria
(suolaa jos tarvetta)

Persiljanippu, 1 ruukku, katkaistaan ruukusta, huuhdotaan vedellä ja annetaan kuivua talouspaperipalojen välissä (voi vähän painella kädellä niin kuivaa nopeammin). Purjoa leikataan n. 20 cm pala, joka leikataan kahtia ja pestään. Purjo silputaan pienemmäksi ja kuullotetaan paistinpannulla. Annetaan jäähtyä. Persiljanippu silputaan ja mitataan.

Kananmunat rikotaan kulhoon, lisätään kerma, kuullotettu purjo, persiljasilppu, kylmäsavuporo silppuna tai savukinkkukuutiot, mustapippuri, tarvittaessa suolaa ja sekoitetaan keskenään. Tehdään pohjataikina:

5 dl gluteenittomia jauhoja (käytin tummia Jytte-jauhoja)
1 dl persiljasilppua
140 g pehmeää voita
2 kananmunaa

Jauhot, pehmeä rasva ja persiljasilppu nypitään murumaiseksi, ja siihen lisätään 2 kananmunaa. Taikina muokataan kiinteäksi taikinaksi ja jaetaan 24 osaan. Sen saa tehtyä helposti niin, että leipoo taikinasta tangon, jakaa sen neljään osaan. Jokainen osa leikataan 6 pieneen palaan.


Taikinapaloilla vuorataan 24 muffinssivuokaa niin, että taikinaa tulee vuokakuppien pohjalle ja seinämille. Täytettä annostellaan kupposiin, 2-3 rkl / kupponen niin, että taikinareuna peittyy.


Pikkupiirakoita paistetaan +200'C noin 15-20 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Piirakka kestää hyvin pakastamista, joten tätä voi tehdä vaikka vierasvaraksi.


Cookies, suklaapikkuleivät


Meidän kotikadulle on tulossa iso pihakirppistapahtuma la 17.5.2014. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna ja se onnistui niin mukavasti, että tapahtumasta ollaan tekemässä perinnettä! Minäkin aion osallistua tapahtumaan, toista kertaa. Myin viime vuonna jonkin verran gluteenittomia tuotteita - aion myydä myös tänä vuonna. Tarkoituksena ei ole ns. massamyynti, vaan ajatuksena on, että tapahtumasta löytyy myös gluteenittomia vaihtoehtoja. 

Aloitin leipomiset tänään pikkuleivillä. Olen saanut tämän pikkuleivän ohjeen ystävältäni, joka taas on saanut ohjeen mummoltaan. Muutin ohjeen gluteenittomaksi, lisäsin suklaata ja leivoin taikinan cookies-muotoon. Alkuperäisessä ohjeessa taikinatankojen päälle laitetaan paistonkestävällä hillolla raita ja niistä tehdään viipalepikkuleipiä eli Wilhelmiina-keksejä.

200 g pehmeää voita
2,25 dl sokeria
1 kananmunan keltuainen
2 rkl siirappia
3 tl vaniljasokeria
5 dl vaaleita Jytte-jauhoja (sana määrä vehnäjauhoja, jos haluaa tehdä "tavallisia")
2 tl ruokasoodaa
0,5 levyä Pandan tummaa suklaata pieninä kuutioita (1 suklaapalanen 4-6 osaan)

Pehmeä voi ja sokeri vaahdotetaan. Kananmunan keltuainen erotetaan valkuaisesta ja keltuainen lisätään vaahtoon. Vaahtoon lisätään myös siirappia. Vaniljasokeri, Jytte-jauhot ja sooda sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahtoon. Lopuksi lisätään suklaapalaset. 


Taikina muokataan hyvin sekaisin ja jaetaan 4 osaan. Taikinapaloista leivotaan 2 cm paksuja tankoja. Jos haluaa tehdä viipalepikkuleipiä, tankoja litistetään hieman ja paistetaan sellaisenaan leivinpaperin päällä uunipellillä, 2-3 tankoa pellillä, + 200'C kunnes tankot ovat levinneet ja saaneet väriä - ehkäpä 7 - 10 minuuttia. Kun tangot ovat paistuneet, ne viipaloidaan kuumana noin 2 - 3 cm viipaleiksi ja annetaan jäähtyä hyvin.


Toinen vaihtoehto on viipaloida tangot noin 2 - 3 cm paksuisiksi paloiksi ja litistää noin 1 cm keksiksi ja paistaa uunissa +200'C noin 7 minuuttia. Jos keksit paistaa liian ruskeiksi, niistä tulee kuivahkoja ja murustuvaa. Minun uunilla paistoaika oli tasan 7 minuuttia - 8 min oli jo liikaa :)


Keksien annetaan jäähtyä hyvin pellillä ennenkuin niitä siirrellään tai pakataan. Keksit särkyvät helposti ennen jäähtymistä.